Luokanopettajan arki

Kenen tämä maailma on? Vein lastani päiväkotiin. Olin pukeutunut luokanopettajaksi. Perusfarkut, huppari, lenkkarit ja mallista jo ajat sitten yli kasvanut tukka. Oloni oli nuhruinen. Olin mahdollisimman kaukana huolitellusta. Huoliteltu nainen, jonka tiesin pankkitoimihenkilöksi, toi lastaan samaan aikaan. Hän oli pukeutunut elegantisti, al dente. Hän viesti vaatteillaan. Minä en viestinyt. Tai viestin. Viestini oli: olen maastoutunut, naamioitunut opettajaksi. Olen madaltanut raja-aidan, joka erottaa eri-ikäiset. Viestini oli: En välitä, miltä näytän, kun nyt teen työtä, jossa raahaudun pitkiä käytäviä tunnista toiseen astuakseni luokaksi kutsuttuihin tiloihin, jossa kohtaan kovaa ääntä, tarvetta, huolta ja välinpitämättömyyttä. Samoissa sisä-ja ulkokengissä otin erilaisia kasvatusilmeitä ja puhe-elimillä tuotin kasvatusta ja opetusta. Vähän samalla tavalla kuin kokonaisia mustapippureita murskaava pippurimylly kasvatin. Viestin vaatteillani, että olen sivistyksen jumala Apollonin...

Koulunkäyntiavustaja raivosi. Antoi tulla epäammatillisesti. Päästeli ulos, purki paineita, huusi itsestään ulos uupumista, väsymystä, pahaa oloa. Muutama poika luokaltani sai niskaansa raivottaren tulimyrskyn. Kuuntelin, katselin ja ymmärsin, että avustaja oli löytänyt pahalle ololle inhimillisen väylän.   En moralisoi. Niin se minullakin helposti menee. Toki pojat olivat ansainneet kasvatuskeskustelun. Olivat puhuneet rumia kolmannelle, jota eivät halunneet mukaan. Ovat toistuvasti tehneet niin.     Minusta on hyvä, että kaikki koulun aikuiset kasvattavat oppilaita. En jaksa puuttua kaikkeen. Jos puuttuisin kaikkeen, olisin parantolakunnossa nopeasti. Erityisopettaja otti asian todella vakavasti, josta olen kiitollinen. Hän puhutteli raivottaren maan rakoon raivoamia poikia oikein perusteellisesti. Myöhemmin hän sanoi päättävällä tomeruudella, että poikien asia pitää viedä Kiva-tiimille. Siihenkin sanoin, että hyvä jos tiimi jaksaa käsitellä asiaa. Minusta on h...

Vasta sitten vien sinut Pariisin, kun olemme eläkkeellä ja kahden. Vasta sitten ostan itselleni karvapohjasukset, kun omat lapset suksivat maailmalla. Vasta sitten vuokraamme kesämökin koko kesäksi, kun olemme varmoja, ettemme halua matkustaa Suomen rajojen ulkopuolelle. Vasta sitten teemme Lapin vaelluksen, kun on varaa ostaa Fjällrävenin housut. Mutta vasta sitten olen luovuttanut, kun olet nähnyt minun ostaneen   työkengät !   En halua lähteä elämästä työkengät jalassa. Moni haluaa lähteä saappaat jalassa. Oksettaa, kun ajattelenkin, että minun pitäisi lähteä Ecco Softit jalassa. Dr Brinkmanit jalassa. Crocksit jalassa. Hän lähti siistit, hengittävät sisäkengät jalassa. Hän lähti rennoissa lököhousuissa. Hänen sielunsa, joka työssään viihtyi, erkani rennoista kollareista ja hengittävistä nupunahkakengistä, joissa oli hengitysreiät.       Minä kuljen ulkona sisäkengillä ja sisällä ulkokengillä. En perkele luovuta. Niin kauan minulle on olemassa luvattu...

-           Tarmokas, tarkka ja äärettömän tunnollinen. -           Itseensä sulkeutunut, omanarvonsa tunteva luonne, opettajaksi liian hidas -           Mielikuvitus yksipuolinen, suulliset taidot heikot, ei kuuntele -           Puhuttelutapa usein ärtyisä tai töykeä. -           Kaikin puolin kyvykäs, työteliäs, selvä ja perusteellinen -           Erittäin kunnian tuntoinen -           Hermot ovat tyystin lopussa -           Helposti lamaantuu vaikeissa tilanteissa -           Helposti tulistuva, julma luonne -           He...

Opettajanhuoneessa taas, missäpä muualla! Herran jestas kuinka erityisopettaja huokailee kertoessaan ”tapauksesta”, jota hän kutsuu ”sun kullanmuruksi”. Pedofiliaa? #Metoo! Pitäisi olla varovainen! Kullan muruttelusta voi päätyä otsikoihin! Pointtini on se, miksi erityisopettaja kertoo niin laveasti, pitkäsanaisesti ja seikkaperäisesti, mitä hän on oppilaani kanssa käynyt tunnillaan läpi. Yhdellä tunnilla. Hän kertoo myös oppilaan edistymisestä ja käyttäytymisestä. Minun on vaikea ymmärtää sitä. Miksi? Siksi, että hän ei ole minulle tilivelvollinen, mitä hän on tunnillaan tehnyt ja mitä ei. Toiseksi, vaikka olen opettaja, olen välitunnilla joko suunnittelemassa seuraavaa tuntia tai lepuuttamassa aivoja, lepäämässä. En tarkoita, ettenkö piittaisi oppilaistani. Se ei ole sitä. Minulle tulee työnantajaolo! Työnantajaolo! Olen monta kertaa miettinyt, että miksi minä luokanopettajana en kerro erityisopettajalle, miten oppituntini meni, ikään kuin vastavuoroisesti.   ”Tervehdin oppilait...

Jyrki Sukulan uusi ohjelma Jyrki Sukula ja koulut kuntoon alkaa. Ohjelmassa Sukula kiertää suomalaisia kouluja ja paljastaa, mikä menee munilleen ja mikä ei. Ohjelma alkaa, kun Jyrki ajaa Opettaja-lehden, OAJ:n ja opetushallituksen sponsoroimalla autolla peruskoulun pihaan. Oppilaat pelmahtavat Sukulan luo. Jyrki kohtelee oppilaita trendikkäästi ja puhuu stadin slangia ja kiroilee ja saavuttaa hetkessä suuren suosion. Sitten Jyrki kysyy, missä on opettajan huone. Lapset neuvovat tien. Jyrki kulkee ruokalan ohi ja on juuttua ja puuttua ruokalistaan, mutta muistaa ohjelman ja tulee hauska takauma ja muistuma, että tämä ei Jyrki olekaan nyt ruokaohjelma. Jyrki koputtaa opettajanhuoneen oveen. Opettajanhuone avautuu Jyrkin eteen kuin muovilautaselle kaadettu tonnikalapurkki. Kopiokone laulaa. Pingottuneita hymyjä. Virallisia hyvää huomenta- tervehdyksiä. Kahvia tarjotaan. Pöydällä on tehdasvalmisteisia vaniljaviinereitä. Taas takauma ja Jyrki katsoo merkitsevästi kameraan. Välituntikell...

HS 11.4.2018 oli juttu HIFK:in 1998 SM-kultaa voittaneesta kiekkojoukkueesta. Joukkueessa oli kuulemma paljon johtajuutta, kokemusta ja nuoruutta. Olli Jokinen, jota kutsuttiin päälliköksi, olisi kuulemma saanut enemmän ohjeistusta käytökseensä, jos peli ei olisi kulkenut niin hyvin kuin kulki. Kuulemma suu kävi enemmän kuin luistin nousi. No, so what! Jääkiekko on ollut aina koulukiusaamispeli, jossa pelaajat ovat huonokäytöksisiä ja nokkelasanaisia ja pyrkivät tekemään ”poikamaisia” kolttosia tuomarin silmien alla. Jääkiekko opettaa kaksinaamaisuuteen. Itse ei tarvitse itseänsä ohjata. Siihen on tuomarit.   Oksettavaa tuo poikamaisuus! Toisaalta jääkiekossa voi nähdä suomalaisen sodanaikaisen kiväärijoukkueen hyökkäämässä venäläistukikohtaan tarkoituksena tuhota venäläinen tukikohta kasapanoksella ja käsikranaateilla.   HS:n juttu jatkuu palstalla, joka kertoo ”Missä he ovat nyt?” Haluan, janoan päästä leikittelemään, missä he ovat nyt, hieman eri tavalla. Maalivahti l...

Haluaisin olla rikas ja komea. Haluaisin olla kevyt ja vapaa kuin tuuli. Jos minulta kysyttäisiin, mitä ammattiryhmää arvostat, vastaukseni olisi opettaja. Haluaisin olla nuori ja kapinallinen. Haluaisin luoda uraa vapaana, itsevarmana rock-kukkona. Kiertäisin maailman, olisin esikuva, jota jäljittelisivät rikkaat länsimaailman kakarat ja savimajojen ja peltikattoköyhälistöjen resuiset lapsiraukat. Rankkojen rock-vuosien ja vieroitushoitojen jälkeen muistelisin jossain tv-ohjelmassa vanhaa opettajaani kansakoulusta, joka jo sanoi, että tuosta pojasta vielä tulisi jotain. Arvostaisin opettajan ammattikuntaa. Haluaisin olla presidentti ja muistella vanhaa Hilkka-opettajaa. Miten ankara ja samalla oikeudenmukainen vanhapiika olikin. Reuman vääntämin sormin väänsi pillistä rettelöitsijät pihalle ja piiskasi koivuniemellä. Antaisin ja jakelisin ”rispektiä”. Arvostaisin opettajan ammattikuntaa. Sanoisin, että tosi arvokasta työtä tekevät. Haluaisin olla huonosti koulunsa käynyt IT-al...

-Miksi lukea mielenkiintoisia kirjoja, kun voi lanata Fortnitea? oppilas kysyi kirjaston tädiltä. Kirjaston täti oli tullut vinkkaamaan ala-asteikäisille sopivia kirjasarjoja. Vinkkauksessa oli koirasarja, dekkarisarja, fantasiasarja, huumoriosastoa ja urheilusarja. Oli Kapteeni Kalsaria ja vaikka mitä. Kysyin oppilaalta, että miksi lanata Fortnitea, kun voi lukea mielenkiintoisia kirjoja.  Se on kuulkaa uskomatonta, että nykyvanhemmat eivät enää osaa patistaa lukemisen pariin. Koulussa yritämme valistaa, miten se on aivan eri juttu lukea itse ja kuvitella asiat omassa mielessä ja mielikuvituksessa kuin lanata Minee tai Fortnitee tai lanittaa tai pelata virtuaalisesti peukaloilla FIFAA TAI NHL18:ta. Koti ei useinkaan enää patista lukemaan. Vanhemmat eivät itsekään enää lue. Huolissaan pitäisi olla! Sinfoniaorkesterit ovat huolissaan ympäri Suomea. Soittajista alkaa olla huutava pula. Jos nyt lyö minkä tahansa torven edes vähän musikaalisen lapsen käteen, niin paikka orkesteriin...

- Mitä musiikkia sä kuuntelet? - Lil Peepiä. Se kuoli viime vuonna 21-vuotiaana. - Mihin se kuoli? - Huumeiden yliannostukseen. Lil Peepiltä on YouTubessa video, jossa hän hetkeä ennen kuolemaansa nappaa kuusi xanax-pilleriä, jonka yliannostus on kuolinsyy.  - Kuuntelen Lil Twistiä. - Onko se kuollut? - Ei ole. Se on Lil Peepin veli. - Miltähän sen kuolleen räppärin äidistä ja isästä tuntuu? - Mitäs sä sit kuuntelet? - Kuuntelen Slime Rancheria. -Mitä? -Se on sellanen peli. (Kaoottinen avaruuspeli, jossa rakennetaan avaruusasemaa ja väistellään erilaisia limaotuksia, jotka hyökkäävät.) - Se on hyvä? -On. -Entä mitä sä kuuntelet? -Drakea. -Lohikäärmettä. - Niin. Se on räppäri. Se on tehnyt kappaleet Hotline Bling. Ihan paras. 9-vuotiaiden musiikkimaku on totaalisen muuttunut lapsuuteni vuosista. 9-vuotiaana kuuntelin Dingoa, Eppu Normaalia, Popedaa. Edes ulkomaiset heavy-yhteet eivät olleet minun levylautasella tai c-kasettisoittimen pesässä. K...

Lapset ovat levottomia. Ja se on normaalia. Impulsiivinen toiminta ja möläyttely on normaalia. Ei sitä pitäisi enää edes mieltää oppitunnin häirinnäksi. On jeesustelua verrata nykyaikaa vanhoihin hyviin aikoihin. Lapsuudelle on tapahtunut paljon. En silti pidä kehitystä hyvänä. Oman vuoron odottaminen ei enää tahdo onnistua. On vaikea säilöä tunteita tai mielipiteitä edes pieniä aikoja. Kun tunne nousee sisällä, sen säilöminen ja hallittu ilmaisu ei onnistu. Se kaappaa järjen ja tietoisuuden täysin. Kaikenlainen säilöminen on taakse jäänyttä aikaa. Psykiatri Jari Sinkkosen sanoin aivojen etuotsalohko eli orbitofrontaalinen aivokuori ei enää hallitse eikä hillitse impulsseja.    Tietokonepelit ja virtuaalinen maailma sotkevat   lasten dopamiinihormonitason. Virtuaalimaailma antaa lapselle kaikkivoivan hallinnan tunteen ja pitää heidät kutkuttavassa jännityksessä ja välittömässä mielihyvätyydytyksen tilassa. Rajusti liikaa viikonlopun pelannut lapsi on kuin vieroitusoir...

Voisi se taipua tähänkin muotoon. Koska parhaiten tiedän, miten muistokirjoitus pitää kirjoittaa, olen kirjoittanut sen itse. Postuumisti se luettakoon. Jos joku saa sen lukea ääneen, lukekoon Sirkku, jolla on neutraali ääni ja hillitty äänenkäyttö.   Minä, joka tiedän kaikesta kaiken tässä laitoksessa (tai ainakin muita paremmin), kerron nyt, miten olen saavuttanut asemani. Tämän jälkeen kukin teistä voi saavuttaa saman aseman.   Se, miksi minusta on tullut kirjasto-, seurakunta-, av-, juhla-, tn-, liikunta- ja musiikkivälinevastaava johtuu siitä, että olen jaksanut keskittyä yhteen asiaan jopa 30-45 minuuttia. Keskittymisellä tarkoitan sitä, että kun te muut olette häsänneet pää sauhuten kierrepäivyrit nenässä kiinni tietämättä edes mistä yleensä puhutaan ja mihin milloinkin pyritään, silloin minä olen astunut askelen syrjään, poistunut painekattilasta ja keskittynyt. KESKITTYNYT, TUTKINUT ja SELVITTÄNYT. Siksi minulla on ollut aina jäsennelty ja mietitty vastaus ja o...

- Erbarme dich mein liebster Jesu! laulaa alttosolisti Bachin Matteus-Passiossa. Armahdusta hakee moni laupias opetusalallakin. Kuka opettajan lopulta armahtaa? Tarvitseeko opettaja armahdusta? Jos armahdusta osaisi pyytää yhtä kauniisti kuin alttosolisti Matteus-Passiossa, sen myöntäminen ainakin kävisi helposti. Armahtaako kesäloma uupuneen opettajan? Ovatko lomat opettajan armahdus? Eläkevuosissako armahdus? Armahtaako hauta ja viimeinen makuusija halvimmassa mahdollisessa, valkoisessa kangasarkussa kaupungin lapsia vuosikymmenet palvelleen virkamiehen? Kuolemassako meitä vasta odottaa armahdus? Onko lihallisuuteen tuomittu kehomme vasta mätänemisen kynnyksellä saava armahduksen?   Opettajan kilvoittelua kasvatuksen viidakossa voi käsitellä raamatullisilla käsitteillä. Syyllisyys ja armo ovat mukana arkipäivässä lähes päivittäin. Samoin laupeus ja nöyränä oleminen. Kohdata lapsi nöyrin mielin. Hyvä opettaja on oikeamielinen. Hän on vahva kuin Pietari ja kova kuin kallio. ...

-Omissa oloissaan me osataan olla, sanotaan suomalaisista.   Osaammeko? - Suomalaisen tunnistaa isosta väkijoukosta, kun etsii poissaolevan, selin kääntyneen, ilmeettömän ja vieraantuneen, suomalaisen vuorenvarmat tuntomerkit. Ovatko?    Me olemme osanneet olla omissa oloissamme. Saamelainen tunturissa on omissa oloissaan. Lasse Viren 10 000 metrillä. Matti Nykänen hyppytornissa ja ilmalennossa ponnistuksen jälkeen. Maanviljelijä traktorin kopissa kyntämässä peltoa. Kalan uistelija järvellä. Tunturilla hiihtävä retki-suomalainen. Savusaunassa istuva lahoava äijän romu ilta-auringon leikkiessä iholla. Sanomalehteen syventynyt tupakoiva piippu-suomalainen. Kaikki edellä mainitut ovat esimerkkejä omissa oloissaan olevista suomalaisista. Kuitenkin omissa oloissa viihtyvään suomalaiseen liitetään helposti epiteetti erakko, syrjäytynyt, häiriintynyt vanhapoika, eläimiin sekaantuja tai jokin muu polttomerkki, jolla täydellisestä tehdään vajaa.     ...

Jos nyt kuolisin, muistokirjoitus voisi kuulua myös näin: -Aina käsi pystyssä! Se kuvaa Markkua parhaiten. Käsi oli niin pystyssä, että hän oli varmastikin jättänyt ottamatta jäykkäkouristuksen tehosterokotuksen. -Aina valmiina! Sekin kuvaa häntä oivasti. – Aina iloinen, hersyvä, nauravainen. Markku hymyili aina ja nauroi makeasti. Nauru ei ollut paskaista. Se oli maltillista, sopivaa, juuri   oikean laista. Markku oli kunnon mies. Unelmavävy. Joka paikan höylä. Diplomaattinen, sitäkin Markku oli. Ja todella sympaattinen.   Markku hurmasi sympaattisuudellaan. Pitkät silmäripset, koiran katse, suomenhevosen työmoraali ja maltillinen, hillitty käytös, ne oli Markun tavaramerkkejä. Markku oli viilipyttymäisen rauhallinen. Hän oli sillanrakentaja. Sai lapsista, kollegoista parhaat puolet esiin. Markulla ei ollut harmaata vyöhykettä, synninmustaa ja salaista persoonassaan. Niin me ainakin ajateltiin.    Markku kuului 15 vuotta koulun johtoryhmään, hallintokorporaati...

Jos nyt kuolisin, muistokirjoitukseni olisi tällainen. Markku-ope on poissa. Kahvikuppi on taas pesemättä ja seisoo pöydällä likaisena. 15 työvuoden aikana hän ehti juomaan 2820 litraa kahvia. Hän toi harvoin kahvipaketin taukotilaan, mutta hörppi ja maksatti muilla kahvinsa. Kuolinpesä lupautunut hoitamaan oppilaitokseen Saludoa, jos se riittää (jos ei, niin Kultamokkaa), sovittavan määrän. Nuuskapurkin kantta Markku raotti henkilökunnalta ja oppilailta salassa, jotta muille ei tulisi paha mieli ja kurja olla, keskimäärin kaksi kertaa työpäivän aikana eli yhteensä hän kätki kostean huulimällin kaupungin omistamiin käsipapereihin 5640 kertaa. Siitä kertyi huomattava turha menoerä kaupungille, jonka lakimies pohtii, miten saatava saadaan kuolinpesältä karhuttua.   Pikkujouluihin Markku osallistui 13 kertaa. Kaksi meni tappiin asti, 8 kertaa Markku lähti ensimmäisten joukossa. Pikkujouluissa Markku leikki ääliömäisiä hassutteluleikkejä tottelevaisesti. Joulupöydässä herneet oliv...

Erityiskoulusta tuli erityiskonsultti käymään koululla. Hän konsultoi erästä oppilastani, tutki, mikä tälle oppilaalle olisi parasta mahdollista opetusta. Sain itseluottamukseni takaisin. Hänen ihmiskäsityksensä oli samanlainen kuin minulla. Hän ajatteli, että hyvä vuorovaikutus on tärkeintä. On tunnettava oppilaan taustat. Hän ajatteli myös, että kaikenlaiselle käyttäytymiselle on löydettävissä motiivi. Häiriökäytös, imarteleva käytös, vetäytyvä käytös ja kaikki muu inhimillinen julkikäyttäytyminen on motivoitua, sille on olemassa tarve. Sitten hän ajatteli, että opettajan tehtävä on luoda luokkaan sellainen henkinen ilmapiiri, että on hyvä ja turvallinen olla ja kukin oppilas saa ilmentää olemassaolonsa motiiveita omista tarpeistaan käsin. Ja päässäni soivat taivaan kellot. Sitä minä olen aina toitottanut, AINA.    Silti olen unohtanut ajatukseni, hylännyt teesini. Olen ollut aivopestynä katselemaan luokkaani ja oppilaitani ihmistaimina, joiden käytös on joko hyvää tai h...

Havahduin rakkauteen. Poimin perheeni likaisia vaatteita lattialta. Lasten vaatteet olivat nopeasti riisuttuja. Housut oli vedetty nopeasti jalasta siten, että ne olivat väärinpäin. Kalsaritkin olivat väärinpäin ja kiinni housuissa. Tunsin rakkauden niitä oikein päin käännellessäni ja pesukoneeseen syöttäessäni.   Tunsin rakkauden. Sähkösauna oli lämpöisenä minua varten. Radio Suomessa soi ”Puhelinlangat laulaa”. Kuulijoiden musiikkitoiveita, uutisia, säätiedotuksia merenkulkijoille, ilmoituksia Suomen teillä illan aikana sattuneista kolareista. Muistin ukkia. Ukin kanssa saunottiin ja kuunneltiin puhelinlankoja. Rakastin ukkia.   Tajusin   ruuhkavuosien rakkauden ja mistä sen voi löytää. Rakkaus ruuhkavuosina on tiskikoneen lataamista, pyykkien laittamista, iltasadun lukemista, omia kahvihetkiä harvoin, siivoamista, petaamista ja lasten ja perheen palvelemista. Sitähän Martti Suosalokin on puhunut. Halua antautua palvelemiseen, oman perheen, omien rakkaiden palvele...

Kirjoitan luokkatietoisuudesta, säätyläisyydestä, kateudesta ja vähävaraisuudesta suhteessa korkeampi tuloisiin. Nyt on niin, että hiihtolomaa on lähdössä viettämään kaksi perhettä.   Toinen perheistä on luokanopettajapariskunta, jossa on kaksi ihanaa, rakastettua lasta. Toinen pariskunta, urapariskunta,   etenee urallaan oksa kerrallaan ylöspäin, latva on lähellä ja sinne on ihana tehdä päiväpetolinnun pesä ravintoketjun, yhteiskunnallisen arvostusketjun ja palkannautintaketjun ylhäiselle näköalapaikalle. Menestyneellä uraperheelläkin on kaksi ihanaa, rakastettua lasta.   Perheet ovat hyviä ystäviä keskenään.   Uraperhe on pyytänyt opettajaperhettä hiihtoloman viettoon. Tunturikeskuksessa odottaa komea huvila, jonka omistaa uraperheen vaimon pörssiyhtiö. Puitteet ovat täydelliset. On vuolukivitakkaa, heti valmista kiuasta, rosterikeittiötä ja kummallekin perheelle oma asumissiipi.   Autoja pakataan.    Luokanopettajamies miettii menomatkalla autos...

”Kouluun pitäisi saada enemmän oppimisen iloa”, otsikoi Timo Jantunen Hesarissa 26.2.2018. Joo joo. Niin pitäisi. Mutta samaan hengenvetoon parahdan: -           Terveskeskuksiin on saatava hymyä, empatiaa   ja palvelemisen iloa. -           Poliisikoulutuksessa on satsattava enemmän ihmissuhdetaitoihin ja palveluun   iloisena. -           Palomiesten moikkaustaitoihin on satsattava jatkossa enemmän ja ilon osoittamiseen. -           Suntioiden tapaan antaa ohjeita maahanmuuttajaruumiin maahan laskijoille on saatava lisäkoulutusta ilon kautta. -           KELASSA pitäisi saada tuntea onnellisuutta ja palvelemisen iloa. -           Laivaterminaalissa pitäisi kokea enemmän lähestyvän laivamatkan iloa...