Luokanopettajan arki

Tapasin vanhaa koulukaveriani yli 30 vuoden tauon jälkeen. Solmin yhteyksiä menneisyyteeni ja se, jos jokin tekee ihmiselle hyvää. Hän oli hankkinut ammatin, jossa työ, harrastus ja intohimo kohtaavat. Olin hankkinut itselleni ammatin, jossa pakkotyö, ahdistus ja näännyttävät velvollisuudet kohtaavat. Olin vastuullisesti katkera. Hyväksyin uravalintani, jonka olin lukion ja armeijan jälkeen ajopuuna tehnyt. Olin saanut näköalapaikan kasvatuksen murroksen seuraamiseen: Miten lapsuuteen aikaisemmin kuulunut hiljainen, nöyrä kuuliaisuus oli muuttunut pubertaaliseksi päänaukomiskarnevalismiksi. Luokkatoverini oli saanut näköalapaikan suomalaiseen korkeakulttuuriin. Todellakin hänellä oli mahdollisuus seurata kansakunnan piippuhyllyltä, ketkä olivat kansallisen kulttuurielämämme valovoimaisimpia hahmoja. Olin vastuullisesti katkera eli en väännellyt naamaa, enkä aukonut päätäni pubertaalisesti, joka sekin minulta onnistuu, aina. Oli ihana nähdä koulukaveria huolimatta ahdistavasta luokka...

Alice in Chains, Seattle-Keski-Suomi, lokakuu ja ihmisyys kuin kostea viemäri. Seattlessa viemärivedestä löytyy merkkejä ankarasta opiaattien käytöstä, Keski-Suomessa amfetamiinin ja kannabiksen. Jämsässä yli 10 % yläasteikäisistä on kokeillut huumeita. Jyväskylässä huumeet ovat katukuvassa voimakkaasti läsnä. 12-13-vuotiaat tytöt myyvät itseään saadakseen huumeita. Puistoissa ja kaduilla näkee turkiskauluksisiin toppatakkeihin pukeutuneita aikuisia miehiä, joiden ympärillä pyörii lapsia. Ala-asteikäiset diilaavat kovia huumeita. Keskisuomalaisessa kerrottiin syyksi, että nuoret tai lapset eivät koe elämää merkityksellisenä. Elämän tarkoitus on hukassa. Sitä ei ole.    En tiedä, onko syy liian korkean elintason? Onko syy siinä, että sivistysvaltiota ei enää ole? Tytöille ja pojille tai ylipäänsä teini-ikäisille ei riitä ilmeisesti enää ihastuminen, ensirakkaus, tuskalliset erot ja niistä selviytyminen. Eivätkö aikuiset enää pidä kiinni lapsistaan? Mitä muuta aikuisella ih...

Opetusalalla kirsikat kakun päältä poimivat ideahörhöt, ne ”rohkeat” omille teille lähteneet ideanikkarit. He yleensä luovat jonkin umpihölmön, arkea ”helpottavan”, ”toimivan” käytänteen, jolla oppimistulokset paranevat 40 %. Kylkeen ympätään tieteellinen tutkimus, jolla vakuutetaan hölmö luokanopettaja tarttumaan typerään ideaan. Hyvä esimerkki on ”Aivovoimaa” kirjan innoittamat aivojen aktivointiharjoitteet, joita maaninen ja riehakas sportti-luennoitsija ylistää ja laittaa opettajakunnan jollakin maailmanlopun YS-ajalla tekemään esimerkkiharjoitteita. Siinä sitä sitten laitetaan lyijykynää lattialle ja hypitään 20 kertaa lyijykynän yli ja sivuttain sama. Luennoitsija laskuttaa tottakai kunnon hinnan ja myy kirjan kaupan päälle ja häipyy rikospaikalta Skoda Octavialla ja opettajakunnan YS-aika jatkuu ja seuraavaksi käsitellään pikkujouluja ja joulujuhlia ja mitkä yhteislaulut lauletaan ja saako puhua Jeesuksesta tänä jouluna vai ei?   Sanonpahan vaan, että paska voidaan käär...

Luin kirjan Yrjö Kallisesta. Kiitos Perttu Häkkisen toukokuisen teeman saman nimisessä ohjelmassaan, tulin tutustuneeksi Kalliseen, Pekka Ervastiin ja teosofiaan. Löysin itsestäni teosofin. Nytkö ryntään noutamaan jäsenkirjaa? Olenko hurahtanut? En ja kyllä.     Teosofia syntyi 1800-luvun lopulla. Aika oli kypsä teosofialle. Lyhyesti kiteytettynä teosofia pyrkii yhdistämään ihmiskunnan kaiken tähän päivään asti oivaltamat ajatukset. Teosofia pyrkii yhdistämään idän ja lännen uskonnot, filosofiat ja kaikki muut opilliset ja opeista vapaat ainekset. Pasifismi ja veljesrakkaus sekä panteistinen elämän kunnioitus kuuluivat alusta asti teosofiaan. Kunnianhimoista, eikö totta? Lisäksi siihen sekoittui ylimaallisia aineksia johtuen kenties juuri siitä, että 1800- ja 1900-luvun taitteessa syntyi voimakas kiinnostus ihmisen alitajunnan tai tiedostamattoman tutkimiseen, jossa etenkin Sigmund Freud ja C.G. Jung kunnostautuivat. Myös paranormaalit ilmiöt ja muut rajan takaiset a...

Työyhteisö oli tyhyilemässä. Olimme teatterissa ja syömässä. Silmäni ja korvani olivat ylivalppaat jälleen kerran. Tutkani oli päällä ja haravoi havaintoja. Kriittinen mieleni leikkasi ilmaa kuin viikate kaurahalmetta. Haluan kertoa niistä, en tiedä miksi? Ehkä siksi, etten kokisi yksin niin kuin koen.    Lämpiöön kokoontui epävarma, hämillinen joukko. Olimme vieraalla maalla. Meiltä puuttui huolehdittava luokka, kierrepäivyrit, wilma-viestit, pitkät käytävät, ovien aukomiset ja sulkemiset. Olimme riisuttu ammattirooleistamme. Mitä meille jäi? Epävarmuus ja hämillisyys. Tulimme lapsen kaltaisiksi. Kysyimme toisiltamme, voiko tähän istua, tyhjälle penkille? - Onko meille varattu jokin tietty tila, minne menemme? joku kysyi pelokkaasti. Käännyimme hädissämme johtajaan päin. Katse anoi: -Johda meitä, anna lohdutuksen sanoja, näytä suunta ja tarkoitus tai edes saatana oma istumapaikka, tuoli, lavitsa, riuku tai vaikka talli ynnä härkäin ja aasein. Johtaja sanoi, että olkaamme...

: left;" trbidi="on"> Minulla on oppilas luokassa, jonka tunteiden säätely on täydellisesti minun varassa. Yritän ennakoida hänen mielen liikkeitä, jotta hän ei joudu tilanteiseen, jossa hän räjähtää ainakaan ilman minun läsnäoloa.   Aamulla tunnustelen, millä tunteella, millä mielialalla on lähdetty kouluun. Hän on usein väsynyt. Sitten johonkin paikkaan sattuu. Selkään, jalkaan tai käteen. Tai on tosi väsynyt, poikki. Sanoitan hänen mielen liikkeitä ja kehon tuntemuksia. Jos selkään sattuu, haemme siihen syitä. Laitan hänet kiertämään koulun, jotta verenkierto selässä elpyisi. Hän on motivoitunut tutustuessaan itseensä. Hän todellakin etsii itseään ja kaipaa sanoitusta.    Oppituntien aikana tulee romahduksia, torjuntoja ja aggression purkauksia. Turhautuminen tulee nopeasti. Otan vastaan tiukalla hihalyönnillä, syötän passarille eli sanoitan, mitä olen kuullut ja nähnyt ja annan hakkurin laittaa pallon takaisin oppilaalleni yleensä hellällä sormilyönnillä. Maa...

Kummallista on ryhmäpsykodynamiikka. Aikuinen ihminen yrittää tehdä vaikutuksen uuteen esimieheen. Kuinka lapsellista! Aikuinen kokee kilpailutilanteen, kun uuden esimiehen kanssa suunnitellaan urheilupäivää. Aikuinen miettii valoa ja varjoa. Aikuinen miettii, kuka alaisista on pätevin esimiehen silmissä? Kuka hauskin? Kuka on epäpätevin, osaamattomin esimiehen ranking-listassa? Pelottaa, joutuuko mustalle listalle, tarkkailtavien alaisten listalle. Vainoharhaista, mutta niin normaalia ja todellista. Alkeellista. Uuden esimiehen luona käy yksittäisiä opettajia supattelemassa, ohjastamassa häntä, varmistamassa, että hän varmasti on samaa mieltä kuin supattelija. Testataan, vakoillaan, asetellaan esimiehelle mielen ansoja. Epävarmuutta on jokaisella. Pelottaa. Puhaltavatko pian muutoksen tuulet? Edustanko esimiehelle jotakin vastenmielistä ja inhottavaa. Jopa itsensä hyvin tiedostava tapaa itsensä puhumasta kummallisia ja tekemästä outoja palveluksia. Mitä uusi esimies alaisestaan aja...

Pitääkö luokanopettajan tietää, mitä tarkoittaa hyvä journalistinen tapa? Pitääkö esimiehen tietää, mitä tarkoittaa hyvä esimiestapa? Ensimmäiseen vastaus on ei, jälkimmäiseen kyllä. Suomessa on sananvapaus. Kun kirjoittaa mielipidekirjoituksen, lehdet yleensä vaativat, että se julkaistaan omalla nimellä. Kipeitä aiheita julkaistaan myös nimimerkillä. Eräs luokanopettaja kirjoitti maakuntalehteen mielipidekirjoituksen, jossa hän kevyesti kritisoi työantajapuolta. Kritiikki kohdistui Veso-päivään. Kritiikissä luokanopettaja ihmetteli, miksi Vesossa   työnantaja ei kustanna ruokailua opettajille ja miksi työnantaja ei ole palkannut ulkopuolista kouluttajaa.   Hän allekirjoitti kirjoituksen omalla nimellään ja mainitsi minkä koulun opettaja hän on. Sitten alkoi sataa paskaa.   Työnantaja haukkui opettajan, vilautti suullisen huomautuksen mahdollisuutta ja peruste oli, että opettaja ei olisi saanut merkitä koulunsa nimeä mielipidekirjoitukseensa. –Et voi puhua koko koulu...

Häpeän. Häpeän olla luokanopettaja, kansankynttilä, tulevaisuuden toivojen kasvattaja. Häpeän, että joudun siivomaan, kun työstä saamani palkka ei riitä. Siivoan teollisuushallia ja fysikaalista hoitolaitosta kahtena päivänä viikossa. Jynssään paskaisia vessanpyttyjä puhtaaksi. Minä, joka kasvatan yhteiskunnan toivoja! Minä, joka työskentelen maailman parhaassa koulujärjestelmässä.   Pelkään, että joku tuttu näkee minut alennustilassani. Miten sen selittäisin? – Miten niin palkkasi ei riitä, korkealle koulutettu kunnan virkamies? Mitä minä siihen hädissäni, häpeissäni vastaisin? Kun ei riitä, ei riitä. Ei tullut rikkaita myötäjäisiä. Ei osunut metsää perheelleni. Ei ole edes perintöhopeoita, kultaisia kelloja, jota kiikuttaa kaniin. On vain palkka ansiotyöstä. Sitten ovi aukeaa ja vanhempi fysioterapeutti näkee minut ja naurahtaen sanoo:- Aah, ahkera-Liisahan se siinä. Terve Markku! Hävettää.    Häpeän myös sitä, että ammattijärjestö OAJ lepsulla asenteellaan on tehn...

Ville Valo tekee komean paluun Agentsin kanssa. Syksy, ruska, Agents, Esa Pulliaisen sinivalkoinen kitara ja kuin uudesti syntynyt Badding, Ville Valo. Onko olemassa suurempaa sentimentaalisuutta, melankoliaa ja kaipuuta johonkin vanhan ja aitoon, jota ei ole olemassa. Jota ei ole ollutkaan olemassa. Aika entinen oli aivan yhtä kurjaa kuin nykyinenkin. Aika kultaa muistot. Nostalgiaan on ihana uppoutua. Tyyni järven pinta, jonka rannalla sauna lämpiää. Lasissa jaloviinaa. Ruskan värjäämät puut järven rannalla ja peilikuva tyynessä järven pinnassa. Tähdet, tähdet, enkö tulla jo saa. Kuihtuu kesäinen päivä.   Yksinäisyys ja vesilinnun rääkäisy järven selän tuolta puolen. Kuin väreilevä kaitafilmi, pystyn kuvittelemaan, kuinka isoisä soutaa rantaan syysverkoilta. Se vetää veneen talaalle, nostaa verkot, käy lisäämässä saunaan puita ja alkaa selvittämään verkkoja. Olutpullo aukeaa. Lehtien haravointia. Tiellä traktori. Äänet kuuluvat kuin pumpulissa. Kaikki kuin unta. ...

Paavo Berglundille kuulunut Bechstein-flyygeli soi edelleen. Se oli Paavon työkalu. Paavo oli kuuluisa kapellimestari. Se jäi Paavolta. Siitä Paavo tunnetaan. Sibelius tunnetaan sikareistaan. Paavo Nurmi piikkareistaan. Timo Jutila nuuskaamisesta ja rillaamisesta ja vuodesta 1995. Hovioikeuden neuvos muistetaan laillisuusmiehenä. Ennen vanhaan edesmenneestä poliisista saatettiin sanoa, että siinä oli kova kaveri pamputtamaan ja äkeä mies. Mistä opettaja tunnetaan?    Karttakepistä. Sillä oli aina karttakeppi. Sillä se huitoi, näytti, löi ja rankaisi. Sillä opettajalla oli mahdottoman kaunis käsiala. Se opettaja pukeutui aina kuin satuhahmo.   Sillä opettajalla oli niin ihania kiiltokuvia. Se opettaja ohjasi kulmakarvoilla. Kulmakarvoilla piti kuria. Toinen opettaja taas muistetaan heikoista hermoista, impulsiivinen raivotar.   Yksi opettaja jätti jälkeensä vainoharhaiset kuulustelut ja aina jännitteisen tunnelman. Se opettaja taas oli aina ystävällinen ja empaat...

En ole vielä loppuun palanut. Olen syvästi väsynyt. Ensin on tilapaisesti väsynyt, sitten kroonisesti eli syvästi väsynyt, sitten uupunut, lopen uupunut, kevyesti loppuun palanut ja lopulta loppuun palanut eli burn out. Mistä tiedän olevani vasta syvästi väsynyt? Suunnittelen tulevaisuutta, en unohtele aivan kaikkea ja sitten se, että vielä jaksan seistä omilla jaloillani ja puolustaa omia mielipiteitäni. En ole vielä kokemassa sulamista ja yhtymistä suureen opettajalaumasieluun ja antautumista lopulliseen kompromissiin. Kompromissitilassa pää vain nyökyttelee, silmät kyyneltyvät, ääni on käheä ja kurkkuun takertunut ja eteenpäin kävely on pumpulista ja vastahankaista. Olen siitä iloinen. Viime viikon aikana kävin erään keskustelun, jonka jälkeen vakuutuin tautitaksonomiastani.    Keskustelu koski hmm.. mitäpä muutakaan kuin yhteisiä pelisääntöjä. Kuvailen keskustelun kulun. En opeta historiaa luokalleni. Sitä opettaa toinen luokanopettaja. Hän laittoi erään pojan vanhe...

Sain kuulla tänään vaimoltani, että olen uupunut. Olen lähellä loppuun palamista. Puhun koulutyöstä, oppilaista, liian alhaisesta palkasta katkerasti. Nukun yöt huonosti. Jo illalla alan latautua, jännittyä, hermostua seuraavaa aamua kauhulla jännittäen. En ole onnellinen. Lusin elämääni kuin vanki tiilenpäitä lukien. Hätkähdin. Silmiä alkoi kirveltää. Minut peilattiin suorasti ja julmasti omaan elämän tilanteeseeni. En ole onnellinen työssäni. En tiedä, johtuuko se luokastani? Henkilökemiamme eivät ole parhaat mahdolliset. En ymmärrä oppilaita. Olen ymmälläni, hämilläni monessa asiassa. En tiedä, johtuuko se koulun aikuisten henkilökemiasta? Ovatko he minulle liian tylsiä? Teenkö liian vähän asioita vapaa-ajalla, jotka tuottavat minulle iloa, rentoutta ja vastapainoa? Olen kuin vanki, hengitykseni ei kulje. Minusta tuntuu, että joku tutkii, tarkkailee ja raportoi työni laadusta jollekin viskaalille. Vainoharhaa? Ei ole. Tarkkailen itse toimintaani ja minua pelottaa, että unohdan mu...

Psykiatri Kalle Achte täytti 90 vuotta. Hesari teki Kallesta jutun. Onnea Kalle! Kalle määritteli onnellisuuden sanoilla, jotka jäivät kaikumaan koko päiväksi korviini. Kalle sanoi, että onnellinen on ihminen, joka ei kärsi syyllisyyden tunteista ja jolla on hyvät ihmissuhteet. Ei kärsi syyllisyyden tunteista. Voi kamala! En muuta teekään. Tunnen syyllisyyttä välillä jopa näkemistäni unista. Aiheellista vai aiheetonta. Kalle tarkoitti varmasti aiheetonta syyllisyyttä.    Olen koko ajan syyllinen. Opettajana en muuta välillä tunnekaan kuin syyllisyyttä. Olenko osannut opettaa tarpeeksi hyvin? Olenko opettanut riittävästi? Jätänkö heitteille? En kai ole liian laiska? Sitten minun suurin syyllisyyteni. Syyllistyn sellaiseen, etten pidä opettamisesta. En pidä asioiden pilkkomisista ja osien opettamisesta ja kasaamisesta kokonaisuuksiksi. Mikä on rangaistukseni? Elinkautinen syyllisyys väärästä ammatin valinnasta? Pidän keskusteluista lasten kanssa. Syyllisyys säilyy. Olen lem...

Me ei tehdä yhdessä mitään. Näin ajattelin eräänä lauantaina itsestäni ja perheestäni. Me ei tehdä ikinä yhdessä mitään. Näin jatkoin ajatusta. Kenen ongelma se on? kysyin. Kun mietin vastausta, huomasin, että ongelma tai asian pohdinta oli vain minun päässäni. Kaipasin toimintaa. Olin kuin 80-luvun alun Pelle Miljoonaa ja Ratsiaa diggaileva punk-rokkari. Kaupungin betonilähiö ei tarjonnut muuta kuin nuokkarin, jossa voi harrastaa syljeskelyä ja c-kasettien kuuntelua.   Olen aikuinen mies ja kaipaan säpinää. Antakaa moottorisaha ja lava ja kasa epäkohtia, joiden kimppuun hyökätä. Kaukainen on tuo pilvilinna. Olen perheen isä. Tilipäivään on viikko. Tili miinuksella. Luotto vinkuu. Minun säpinäni on imurointi ja pyykinpesu. Välillä vilkuilen ulos ikkunasta. Voisin käydä sienessä. Voisin käydä soutelemassa. Sitten ajattelen, että me ei tehdä yhdessä mitään? Esitän jatkokysymyksen. Mitä meidän sitten pitäisi tehdä? Mitä meidän pitäisi yhdessä tehdä?    Raskas viikko o...

Kyyneltyvät silmät. Tiedättekö? Olen huomannut, kun olen väsynyt ja edessäni on huutava luokka, joka haluaisi tehdä sata ja yhtä asiaa ja kaikkein viimeiseksi sitä, mikä minulla, suurella opettajalla, on heille tarjota OPS:n hengessä, niin silloin se tapahtuu. Silmäni kyyneltyvät. Pala on kurkussa. Maa haluaisi minut nielaista. Aloitan rykimisen. Kasvatan ääntäni. Annan sen pauhata ja tykitän tehtävänantoni jyräten ilon ja spontaaniuden. Olen taas ilmatilan herra ja kaikkia vituttaa ja vaadin hiljaisuutta ja työrauhaa ja pakotan oppilaat hymyilemään minulle. Pakotettu hymy on säälin ja ivan hymyä. Mutta kyyneltyvät silmät. Mikä on sen fysiologia? Löytyykö sille selitystä? Ilmiö on hyvin yleinen. Työkavereillanikin kyyneltyvät silmät helposti. Miksi?     Tukala tilanne laukaisee kuivuvat silmät, jota kyynel kosteuttaa. Tukala tilanne laukaisee erilaisia tunteita. Ollaan hyväksymisen, hylkäämisen, riittämättömyyden alttarilla. Oppilaani eivät pidäkään minusta. He eivät...

Silmukka kiristyy. Olin viime viikolla eri mieltä. Siitä joutuu maksamaan. En näytellyt totutusti. Suustani tulivat eri repliikit kuin aikaisemmin. Nyt jäivätkin tulematta väkipakolla puristetut sanat:- Joo mä hoidan ton. Otan ton hoitaakseni. Tottakai toi asia käsitellään. Totta hemmetissä mä puhutan ne pojat. Nyt kieltäydyin minulle annetusta toimeksiannosta. Sanoin: - Tee kuule itse. Sano ihan itse nuo sanat. En voi seistä sanojen takana, joita minun haluaisit luokalleni sanoa.    Tällä viikolla työnantajani puhutteli minut. Hänet piti informoida meidän mielipide-erosta. Hän halusi kuulla, missä mennään. Ja minä kerroin ja avauduin kuin vuotava haava. Ja minusta koko ajan tuntui, että mitä se tuolle kuuluu? Utelias kenokaula. Ja sitten sain vielä kuulla, että teen työtä niin eri linjoilla kuin hän, työnantajani. Nyt mietin, onko se hyvä vai huono. Haavani märkii. Olen tulehtunut.   On se nyt kumma, että spontaani luovuuteni, vapaa ja patoamaton vuorovaikutukseni...

-Mitähän mä tekisin? huokasi erityisopettaja. Kello oli soinut. Luokanopettajat tiesivät, mitä tekivät. Piti lähteä oppitunnin pitoon. Heillä oli mielessään joko hyviä, vähemmän hyviä tai huonoja oppitunnin ideoita. Jos seuraava oppitunti sattui olemaan omaa vahvuusaluetta, olo tuntui varmemmalta. Jos oppitunti oli ns. epämukavuusalueelta eli ei- vahvuusalueelta, olo tuntui epävarmalta. Toki luokanopettajatkin joutuivat kohtaamaan ”mitä mä tekisin”-kysymyksen. Tai eivät joutuneet. He kysyivät itseltään, miten mä sen tekisin?           Erityisopettajana toimiminen näyttää ja tuntuu olevan vastaamista kysymykseen, mitähän mä nyt tekisin? Siinä joutuu pitämään saneluita. Sanelut pitää sopia luokanopettajan kanssa. Pitää siis aikatauluttaa ja istua alas kalenterin kanssa. Sanelut pitää tarkistaa. Niissä pitää olla taksonomia. Saneluiden jälkeen luokanopettajalle pitää kertoa tulokset. Sitten pitää miettiä, annetaanko erityisopetusta millä aikataululla ja k...

div class="MsoNormal" style="text-align: justify;"> Suuhuni laitetaan sanoja. - Puhutapa Markku oppilaitasi. - Miksi? - He leikkivät käytävällä vaanimisleikkiä. - Mitä siitä sitten? - Sen voi tulkita kiusaamiseksi.- Täh? - Joku voi ymmärtää sen väärin. - Ai, että puhututan oppilaani, vai käymmekö kasvatuskeskustelun, vai kuulustelun? Entä kuulustelupöytäkirja, laadinko protokollan? – Nyt ymmärsit väärin. – En ymmärsin ensimmäisen kerran tahallani oikein. – Mitä tarkoitat? – Sitä, etten aio käydä vaanimiskeskusteluja, koska ne ovat niin absurdeja ja vainoharhaisia ja en halua vajota niin alas. Kuulitko, VAJOTA NIIN ALAS!      Mikään ei ole vastenmielisempää kuin luoda vainoharhainen syytösten viidakko, jossa eritellään sallitut ilmeet, sallitut pihaleikit ja oleminen typistetään pieneen kanan häkkiin ja sitten ihaillaan hiljaisia broilereita ja kehutaan, miten on upea työrauha ja muka tekemisen meininki. Hiljaa ähräävässä luokassa on muka hyvä tekemisen meininki...

Immanuel Kant loi kategorisen imperatiivin käsitteen.   Yksi imperatiiveista kuuluu seuraavasti. Toimi aina siten, että toimintatavastasi voitaisiin tehdä yleinen moraalilaki. Tajusin, että työpaikallani vallitsee kantilainen eetos täydessä kukoistuksessa. Olemme luoneet itsestämme robotteja. Arvioimme ”inhimillistä” toimintaamme, jota kasvatukseksi kutsutaan, sääntöjen noudattamisena tai noudattamatta jättämisenä. Jos tottelee, saa palkinnoksi nuivan, penseän virkamieshymyn. Jos ei tottele, luetaan lakia ja sovelletaan kekseliästä moniportaista rangaistustaulukkoa. Taulukon laadinta on kekseliäs ja sadistinen.   Kun puhutaan yhteisistä säännöistä ja niiden noudattamisesta ja noudattamatta jättämisestä, liikutaan Kantin jalanjäljissä. Opettaja on laki, asetus, ja hänen ilmeensä eivät ole inhimillisten tunteiden ilmentymiä. Ilmeillä ilmaistaan lain pykäliä ja momentteja. Sääntöjä, pykäliä ja olemisen ja elämisen ohjailunormeja on niin monta, että niiden hallinnan ymmär...