Luokanopettajan arki

Voisi se taipua tähänkin muotoon. Koska parhaiten tiedän, miten muistokirjoitus pitää kirjoittaa, olen kirjoittanut sen itse. Postuumisti se luettakoon. Jos joku saa sen lukea ääneen, lukekoon Sirkku, jolla on neutraali ääni ja hillitty äänenkäyttö.   Minä, joka tiedän kaikesta kaiken tässä laitoksessa (tai ainakin muita paremmin), kerron nyt, miten olen saavuttanut asemani. Tämän jälkeen kukin teistä voi saavuttaa saman aseman.   Se, miksi minusta on tullut kirjasto-, seurakunta-, av-, juhla-, tn-, liikunta- ja musiikkivälinevastaava johtuu siitä, että olen jaksanut keskittyä yhteen asiaan jopa 30-45 minuuttia. Keskittymisellä tarkoitan sitä, että kun te muut olette häsänneet pää sauhuten kierrepäivyrit nenässä kiinni tietämättä edes mistä yleensä puhutaan ja mihin milloinkin pyritään, silloin minä olen astunut askelen syrjään, poistunut painekattilasta ja keskittynyt. KESKITTYNYT, TUTKINUT ja SELVITTÄNYT. Siksi minulla on ollut aina jäsennelty ja mietitty vastaus ja o...

- Erbarme dich mein liebster Jesu! laulaa alttosolisti Bachin Matteus-Passiossa. Armahdusta hakee moni laupias opetusalallakin. Kuka opettajan lopulta armahtaa? Tarvitseeko opettaja armahdusta? Jos armahdusta osaisi pyytää yhtä kauniisti kuin alttosolisti Matteus-Passiossa, sen myöntäminen ainakin kävisi helposti. Armahtaako kesäloma uupuneen opettajan? Ovatko lomat opettajan armahdus? Eläkevuosissako armahdus? Armahtaako hauta ja viimeinen makuusija halvimmassa mahdollisessa, valkoisessa kangasarkussa kaupungin lapsia vuosikymmenet palvelleen virkamiehen? Kuolemassako meitä vasta odottaa armahdus? Onko lihallisuuteen tuomittu kehomme vasta mätänemisen kynnyksellä saava armahduksen?   Opettajan kilvoittelua kasvatuksen viidakossa voi käsitellä raamatullisilla käsitteillä. Syyllisyys ja armo ovat mukana arkipäivässä lähes päivittäin. Samoin laupeus ja nöyränä oleminen. Kohdata lapsi nöyrin mielin. Hyvä opettaja on oikeamielinen. Hän on vahva kuin Pietari ja kova kuin kallio. ...

-Omissa oloissaan me osataan olla, sanotaan suomalaisista.   Osaammeko? - Suomalaisen tunnistaa isosta väkijoukosta, kun etsii poissaolevan, selin kääntyneen, ilmeettömän ja vieraantuneen, suomalaisen vuorenvarmat tuntomerkit. Ovatko?    Me olemme osanneet olla omissa oloissamme. Saamelainen tunturissa on omissa oloissaan. Lasse Viren 10 000 metrillä. Matti Nykänen hyppytornissa ja ilmalennossa ponnistuksen jälkeen. Maanviljelijä traktorin kopissa kyntämässä peltoa. Kalan uistelija järvellä. Tunturilla hiihtävä retki-suomalainen. Savusaunassa istuva lahoava äijän romu ilta-auringon leikkiessä iholla. Sanomalehteen syventynyt tupakoiva piippu-suomalainen. Kaikki edellä mainitut ovat esimerkkejä omissa oloissaan olevista suomalaisista. Kuitenkin omissa oloissa viihtyvään suomalaiseen liitetään helposti epiteetti erakko, syrjäytynyt, häiriintynyt vanhapoika, eläimiin sekaantuja tai jokin muu polttomerkki, jolla täydellisestä tehdään vajaa.     ...

Jos nyt kuolisin, muistokirjoitus voisi kuulua myös näin: -Aina käsi pystyssä! Se kuvaa Markkua parhaiten. Käsi oli niin pystyssä, että hän oli varmastikin jättänyt ottamatta jäykkäkouristuksen tehosterokotuksen. -Aina valmiina! Sekin kuvaa häntä oivasti. – Aina iloinen, hersyvä, nauravainen. Markku hymyili aina ja nauroi makeasti. Nauru ei ollut paskaista. Se oli maltillista, sopivaa, juuri   oikean laista. Markku oli kunnon mies. Unelmavävy. Joka paikan höylä. Diplomaattinen, sitäkin Markku oli. Ja todella sympaattinen.   Markku hurmasi sympaattisuudellaan. Pitkät silmäripset, koiran katse, suomenhevosen työmoraali ja maltillinen, hillitty käytös, ne oli Markun tavaramerkkejä. Markku oli viilipyttymäisen rauhallinen. Hän oli sillanrakentaja. Sai lapsista, kollegoista parhaat puolet esiin. Markulla ei ollut harmaata vyöhykettä, synninmustaa ja salaista persoonassaan. Niin me ainakin ajateltiin.    Markku kuului 15 vuotta koulun johtoryhmään, hallintokorporaati...

Jos nyt kuolisin, muistokirjoitukseni olisi tällainen. Markku-ope on poissa. Kahvikuppi on taas pesemättä ja seisoo pöydällä likaisena. 15 työvuoden aikana hän ehti juomaan 2820 litraa kahvia. Hän toi harvoin kahvipaketin taukotilaan, mutta hörppi ja maksatti muilla kahvinsa. Kuolinpesä lupautunut hoitamaan oppilaitokseen Saludoa, jos se riittää (jos ei, niin Kultamokkaa), sovittavan määrän. Nuuskapurkin kantta Markku raotti henkilökunnalta ja oppilailta salassa, jotta muille ei tulisi paha mieli ja kurja olla, keskimäärin kaksi kertaa työpäivän aikana eli yhteensä hän kätki kostean huulimällin kaupungin omistamiin käsipapereihin 5640 kertaa. Siitä kertyi huomattava turha menoerä kaupungille, jonka lakimies pohtii, miten saatava saadaan kuolinpesältä karhuttua.   Pikkujouluihin Markku osallistui 13 kertaa. Kaksi meni tappiin asti, 8 kertaa Markku lähti ensimmäisten joukossa. Pikkujouluissa Markku leikki ääliömäisiä hassutteluleikkejä tottelevaisesti. Joulupöydässä herneet oliv...

Erityiskoulusta tuli erityiskonsultti käymään koululla. Hän konsultoi erästä oppilastani, tutki, mikä tälle oppilaalle olisi parasta mahdollista opetusta. Sain itseluottamukseni takaisin. Hänen ihmiskäsityksensä oli samanlainen kuin minulla. Hän ajatteli, että hyvä vuorovaikutus on tärkeintä. On tunnettava oppilaan taustat. Hän ajatteli myös, että kaikenlaiselle käyttäytymiselle on löydettävissä motiivi. Häiriökäytös, imarteleva käytös, vetäytyvä käytös ja kaikki muu inhimillinen julkikäyttäytyminen on motivoitua, sille on olemassa tarve. Sitten hän ajatteli, että opettajan tehtävä on luoda luokkaan sellainen henkinen ilmapiiri, että on hyvä ja turvallinen olla ja kukin oppilas saa ilmentää olemassaolonsa motiiveita omista tarpeistaan käsin. Ja päässäni soivat taivaan kellot. Sitä minä olen aina toitottanut, AINA.    Silti olen unohtanut ajatukseni, hylännyt teesini. Olen ollut aivopestynä katselemaan luokkaani ja oppilaitani ihmistaimina, joiden käytös on joko hyvää tai h...

Havahduin rakkauteen. Poimin perheeni likaisia vaatteita lattialta. Lasten vaatteet olivat nopeasti riisuttuja. Housut oli vedetty nopeasti jalasta siten, että ne olivat väärinpäin. Kalsaritkin olivat väärinpäin ja kiinni housuissa. Tunsin rakkauden niitä oikein päin käännellessäni ja pesukoneeseen syöttäessäni.   Tunsin rakkauden. Sähkösauna oli lämpöisenä minua varten. Radio Suomessa soi ”Puhelinlangat laulaa”. Kuulijoiden musiikkitoiveita, uutisia, säätiedotuksia merenkulkijoille, ilmoituksia Suomen teillä illan aikana sattuneista kolareista. Muistin ukkia. Ukin kanssa saunottiin ja kuunneltiin puhelinlankoja. Rakastin ukkia.   Tajusin   ruuhkavuosien rakkauden ja mistä sen voi löytää. Rakkaus ruuhkavuosina on tiskikoneen lataamista, pyykkien laittamista, iltasadun lukemista, omia kahvihetkiä harvoin, siivoamista, petaamista ja lasten ja perheen palvelemista. Sitähän Martti Suosalokin on puhunut. Halua antautua palvelemiseen, oman perheen, omien rakkaiden palvele...

Kirjoitan luokkatietoisuudesta, säätyläisyydestä, kateudesta ja vähävaraisuudesta suhteessa korkeampi tuloisiin. Nyt on niin, että hiihtolomaa on lähdössä viettämään kaksi perhettä.   Toinen perheistä on luokanopettajapariskunta, jossa on kaksi ihanaa, rakastettua lasta. Toinen pariskunta, urapariskunta,   etenee urallaan oksa kerrallaan ylöspäin, latva on lähellä ja sinne on ihana tehdä päiväpetolinnun pesä ravintoketjun, yhteiskunnallisen arvostusketjun ja palkannautintaketjun ylhäiselle näköalapaikalle. Menestyneellä uraperheelläkin on kaksi ihanaa, rakastettua lasta.   Perheet ovat hyviä ystäviä keskenään.   Uraperhe on pyytänyt opettajaperhettä hiihtoloman viettoon. Tunturikeskuksessa odottaa komea huvila, jonka omistaa uraperheen vaimon pörssiyhtiö. Puitteet ovat täydelliset. On vuolukivitakkaa, heti valmista kiuasta, rosterikeittiötä ja kummallekin perheelle oma asumissiipi.   Autoja pakataan.    Luokanopettajamies miettii menomatkalla autos...

”Kouluun pitäisi saada enemmän oppimisen iloa”, otsikoi Timo Jantunen Hesarissa 26.2.2018. Joo joo. Niin pitäisi. Mutta samaan hengenvetoon parahdan: -           Terveskeskuksiin on saatava hymyä, empatiaa   ja palvelemisen iloa. -           Poliisikoulutuksessa on satsattava enemmän ihmissuhdetaitoihin ja palveluun   iloisena. -           Palomiesten moikkaustaitoihin on satsattava jatkossa enemmän ja ilon osoittamiseen. -           Suntioiden tapaan antaa ohjeita maahanmuuttajaruumiin maahan laskijoille on saatava lisäkoulutusta ilon kautta. -           KELASSA pitäisi saada tuntea onnellisuutta ja palvelemisen iloa. -           Laivaterminaalissa pitäisi kokea enemmän lähestyvän laivamatkan iloa...

Minulle on tehty lobotomia. En ole enää mitään mieltä mistään. Tai olen samaa mieltä kaikesta. Koko ajan. Minut on salvattu. Olen ruuna, kuhilas, eunukki, kyökkipiika. Olen myös ilmiantaja. Ilmiannan oppilaitani heidän vanhemmilleen. Luon raportteja. Lähetän raportteja. Olen muuttunut Markku-opeksi. Minua puhutellaan kolmannessa persoonassa Markku-opena. Entisestä flirttailevasta yöelämän katuhaukasta on tullut likinäköinen Markku-ope. Markku-opena on nasta olla. Käyn koulutuksissa, joiden sisällöt ovat lobotoidulle sopivia. Saan koulutusta oikeasta kynäotteesta. Minulle esitelmöidään erilaisista istumajärjestyksistä. Lueskelen kirjoja, joissa puhutaan oppimis-ja käytösongelmista. Se on ammattikirjallisuutta. Olen kahlannut satoja sivuja kaihisilla lobotomiasilmilläni kummallisia kirjoitelmia ja määritelmiä. Miksi? Ymmärtääkseni inkluusiota ja integraatiota paremmin. Ennen lobotomiaa vielä huusin, että olen luokanopettaja, en erityisopettaja. Esitelmissä minulle lausutaan ajatuksia e...

Opettajissa on paljon paskantajia, paskan alas valuttajia, paskan toiselle siirtäjiä. Paska siirretään aina siihen pisteeseen, että löytyy sen kantaja. –Tulepa katsomaan, minkälaisen Wilma-viestin lähetin luokkasi oppilaan vanhemmille, joka oppitunnillani, hyvin ja pitkään suunnittelemallani, koko viikonlopun suunnittelemallani oppitunnilla, kehtasi kontata luokassa ja puhui vieläpä rumia. Hm, ja minun pitäisi rientää katsomaan viestiä ja nyökytellä päätäni ja hämmästellä veijarioppilaan edesottamukselle ja antaa kollegiaalinen tuki ja ottaa asia hoidettavaksi ja jututtaa oppilasta vielä uudemman kerran, ehkä rangaista vielä uudestaan, jututtaa vanhempia ja näyttää närkästynyttä hapannaamaa pienelle ihmisen taimelle, joka ei älynnyt osoittaa kunnioitusta oppitunnilla tälle renesanssiruhtinaalle, joka jostain syystä ei ollut kiinnostunut opetettavasta aiheesta tai jolla oli vain villi olo. Ja kas, näin minut on vihitty oppilaan huonon käytöksen todistajaksi. Minulta odotetaan ilman mu...

Tommy Hellsten loi käsitteen Virtahepo-ilmiö. Virtahepo-ilmiö on tyypillinen alkoholistiperheille: Yksi perheestä alkoholisoituu, muu perhe tipahtaa häpeä-häkkiin ja yrittää suojella alkoholistia ja elää kuin ongelmaa ei olisi. Minkälainen on virtahepo luokkahuoneessa?    Virtahepo luokkahuoneessa voi käyttäytyä monella eri tavalla. Hilpeä virtahepo on kömpelö. Kaukosäätimet putoilevat ja hajoavat. Kirjakasat kaatuvat. Monistepinot sortuvat. Ovenkahvat jäävät käteen. Lavuaarit irtoavat seinistä. Kaapinovet irtoavat saranoiltaan. Kömpelö virtahepo on yleensä inhimillinen ja kiltti. Häneltä puuttuu halu rankaista. Kömpelön virtahevon toiminta luokassa on show, jonka katsomisesta tulee hyvä mieli. Häpeähäkitys seuraa kaikissa skarppiutta vaativissa tilanteissa. Kömpelys möhlii luokan aikataulut, hävittää luokan rahat, sotkee luokan. Pitää luokan törkyisenä. Kömpelön virtahevon kanssa luokka joutuu odottelemaan. Kaikesta tulee sekava seikkailu ja selviytymistarina. Kaaos aiheu...

-           Kai mun täytyy sulle sitte myöntää vapaata, sanoi työnantaja. Kysyin palkatonta virkavapaata omiin menoihini.- Mihinkäs sitä nyt sitten, jos saa kysyä, vapaata tarvitset? hän tivasi. -Omiin menoihini. Lähden kalastamaan. Merta, vonkaleita, konjakkia ja miehistä uhoa. Säälimätöntä merta silmin kantamattomiin ja pois kaiken maailman nillitys ja ininä. Sellasta laatuaikaa. – Sun luokkas tarvitsee sinua, mutta kai se on myönnettävä. Tee hakemus ja lähetä minulle, hän vastasi näpäytyksen jälkeen.   Mitäpä tuosta? No sitäpä sitäpä, että olen kova syyllistymään. Olin jo sanomaisillani, etten haluakaan lähteä. Luokkani toden totta tarvitsee minua enemmän kuin minä omaa lomaani. En lähde. Perun matkan. Menetän varausmaksun. Menetän yhteiset hetket loistavalla porukalla. Hävettää itsekkyyteni. Olinpa minä ajattelematon. Olin häpeällinen kun annoin mielihyvälleni myöten.   Ensi sijaisesti tietysti olen olemassa luokkaani varten...

Keilaus on hemmetin mukavaa. Mulle riittää se tavallinen enkä kaipaa hohtokeilausta enkä discojytää heittäessäni keilaa. Keilaamiseen ei tarvitse sisällyttää Coenin veljesten Big Lebowskin kaltaista renttufilosofiaa. Keilauksessa kaadetaan keilat, mielellään kaikki. Usein pallo karkaa ränniin. Joskus tärähtää kierteinen jackpot kaataen kaiken. Mieletön tunne. Verrattavissa suurriistan kaatamiseen sillä erotuksella, ettei tarvitse pestä kengänpohjista veristä karvamassaa pois eikä nylkeä saati järjestää maanomistajille ja yhteistyötahoille väsyneitä peijaisia.      Keilaaminen on katarttista. Keilat voi nähdä haastavina oppilaina (kusipäinä), jotka saavat keilaa maisterin kädestä. Keilat voivat edustaa kehityskeskustelua esimiehen kanssa, jossa ei puhuta palkasta vaan siitä, haluanko opettaa ensi lukuvuonna mieluummin uskontoa vai liikuntaa? En kumpaakaan, jos saisin olla rehellinen. Rehellisyydestä viis! Annan keilan rysähtää pomppien ränniin ja kolaan kehityskeskus...

Yksinhuoltajilla on lapsivapaita viikkoja. Lapsivapaalla viikolla yksinhuoltaja voi keskittyä puristelemaan appelsiinituoremehua tuoreista appelsiineista. Lapsivapaa viikko on laatuaikaa, eräänlaista hidastettua filmiä. Hitaassa Suomi-filmissä juonen kehitys laahaa. Voipulla laitetaan suuhun, sitä ei pureskella, vaan sen annetaan imeytyä suusta hitaasti, hitaasti, hitaasti. On aikaa itselle, omille unelmille, omalle keholle, omien itse hankittujen rahojen tarveharkittua kulutusta, jolla oma hyvinvointi maksimoidaan. Käsi koskettaa plyysiä, samettia, silkkiä. Itsepuristettuun   appelsiinituoremehuun jää hedelmälihaa. On aikaa unelmille. On aikaa istua laiturilla. On aikaa rakkaudelle. Oman äänen kuuntelulle.        Luokanopettajan työhön pitäisi kuulua lapsivapaita viikkoja. Yksinhuoltaja-luokanopettaja huolehtisi omasta hyvinvoinnista. Olisi aika siivota työpöytä. Rinnakkaisluokan opettajan kanssa voisi käydä keilaamassa. Voisi syödä pitkiä lounaita ja ...

Neuropsykologia on nopeasti kehittyvä psykologian haara. Aivoja voidaan tutkia antureilla, jotka mittaavat aivoissa tapahtuvia muutoksia. Jotenkin ne ilmeisesti liittyvät siihen, että kognitiiviset ja emotionaaliset ärsykkeet aiheuttavat sähkökemiallisia ja hormonaalisia muutoksia aivojen eri lohkoissa ja niitä pystytään havainnoimaan ja mittaamaan. Älyvaatteisiin erikoistunut yritys voisi kehittää opettajille ja miksei muillekin älyhattuja tai huomaamattomia älyhiuslisäkkeitä, joilla voisi arjessa heti tapahtumahetkellä lukea ja tulkita käyttäjän aivotapahtumia. Opettajakoulutuksen opettajavalinnoissa älylaite antaisi arvokasta tietoa tulevan opettajan aivollisista tapahtumista ja niiden pohjalta voisi valitsijaraati tehdä päätelmiä soveltuvuudesta alalle.   Poliiseja valittaessa sitä voisi myös käyttää. Työnantaja voisi laittaa älylaitteen työnhakijoiden päähän saadakseen selville pätevimmän hakijan. Älylaite paljastaisi tiedostamattomat, ääneen sanomattomat tekijät. Huomaamato...

Ylessä vaihtuu toimitusjohtaja. Hakijalta odotetaan monenlaisia taitoja. Hakijan tulee mm. olla digitalisaation ja teknologian ymmärtäjä ja moniosaaja. Häneltä odotetaan myös erinomaisia kommunikaatiotaitoja.    Ylen toimitusjohtajan pesti on kuin räätälöity luokanopettajille! Nyt kaikki hakemaan paikkaa! Palkka nousee alle 3000 euron   kuukausiansioista 25000 euroon.  Vai pitäisikö pesti pilkkoa pienempiin osiin? Tuolla kuukausiliksalla voisi palkata 8 luokanopettajaa hoitamaan toimitusjohtajan pestiä. Vastuut jaettaisiin 8 osaan. 1.        Tietokonevastaava: Ylessä on varmasti samat ongelmat kuin kouluissa. Alainen ei muista, mikä on virtanappula. Virtajohto ei ole seinässä. Pitää ajaa päivitykset ja tarkistaa virustorjunta. 2.        Kirjastovastaava: Ylen kirjastossa on varmasti samat ongelmat kuin koulun yhteydessä olevissa kirjastoissa; Työntekijät ottavat kirjoja hyllyistä, tarkistavat faktat ...

Arviointikeskustelu käynnissä.  Ymmärtäkää kulkea koulun käytävillä hiljaa. Ei saa häiritä. Luokkaan ei silloin saa tulla. Arvioinnissa keskustellaan menestyksestä eri oppiaineissa. Kielen opettaja on kirjoittanut arvionsa, jonka luokanopettaja lukee vanhemmille ja oppilaalle virallisella luokanopettajaäänellä, jossa on mukana ryhtiä, selkärankaa ja empatiaa. Pyritään välittämään ajatus kasvun kumppanuudesta, oppilaan vierellä kulkijasta, luokkaa edestä johtavasta taitavasta strategista, luokan hyvän ilmapiirin ja eetoksen rakentajasta ja luotettavasta aikuisesta. Se läksyunohduksista rähisevä vääpeli ja vitutuksensa kanssa painiskeleva alipalkattu vapahtaja-Hessu Hopo on unohdettava siinä hetkessä, kun istutaan päät kenallaan ringissä ja selataan koetuloksia ja arvosanoja opettajan kierrepäivyristä. Pidetään keskustelu turvallisen syvällisenä, tuskallisen pinnallisena. Luokanopettaja lukee myös kaikkien muiden luokkaa opettavien opettajien arvioinnit omasta oppiaineestaan. Arviot...

Näin unta. Se oli painajainen. Makasin pyöreän telan päällä ja minut hilattiin korkean messuhallin katon rajaan. Minun piti selällään sen telan päällä maaten kiinnittää hallin kattoon isoja katosta maahan asti riippuvia harsokankaita. Minua pelotti. Pelkään korkeita paikkoja. Ne lamaannuttavat toimintakykyni täydellisesti. Kun pääsin alas, sanoin itseni irti, nostin kytkintä ja lähdin hallista. Tein itsenäisen päätöksen. Näin kun pitkä mies asettui telan päälle makaamaan ja hänestä tuli korvaajani.      Uni oli helpottava. Luokanopettajan työssä kokemani  raastava paine aiheuttaa unia, jossa irtisanoudutaan, lähdetään nostelemaan ja sanotaan suoraan, miltä asiat näyttävät ja tuntuvat.  Entäpä jos arjessa sanoisin suoraan, mitä työstäni ajattelen ja vain häipyisin? Pitäisi uskaltaa olla oman elämänsä sankari muuallakin kuin vain unissaan.  Asuntolainat ja muut elämän realiteetit hallitsevat ihmisten kohtaloita sen verran paljon, että on helppoa antaa...

Communication breakdown. Niin voi käydä luokan kanssa. Minulla on urani aikana ollut monta luokkaa. Aikaisempien luokkien kanssa on syntynyt mielestäni hyvä vuorovaikutus. Olen kuunnellut oppilaitani ja he minua. Nykyistä luokkaani kuuntelen, mutten ymmärrä. Sama pätee toisin päin; he yrittävät kuunnella minua, mutta eivät ymmärrä. Kyse ei ole siitä, ettenkö yrittäisi laskeutua lapsen tasolle. Se on minulle helppoa. Yksilötasolla ei ongelmia ole. Käsittämätöntä. Kun puhun heille, minusta tuntuu, että tuijotan uppiniskaisia beagleja, jotka jöröttävät ja lyövät jalat maahan ja jarruttavat kaikin voimin minua, korkeasti yliopistokoulutettua taluttajaa.     Tilanne on raivostuttava ja naurettava.  Emme ymmärrä toisiamme. On kohtaanto-ongelma. Myös vanhempien kohtaaminen on ymmärtämätöntä. En jaksa ymmärtää heitä. Kun he kertovat minulle käsittämättömistä pölyhiukkasen kokoisista huolistaan, minun tekisi mieli huutaa, ettei tuo ole ongelmaa nähnytkään. Tehkää näin, kun...